lauantai 7. helmikuuta 2009

Risti = The cross





Kristikunnan symbolikseen valitsema kuolemanpuu, risti, ei mielestäni tee oikeutta Jumalan SUURELLLE VOITOLLE, jonka hän on saavuttanut jo noin 2000 vuotta sitten siinä Hyvän ja pahan välisessä taistelussa, joka alkoi taivaassa ennen maan luomista yli 6000 vuotta sitten (Ilm. 12: 7). 

I think the cross, the symbol of the Christianity, doesn't fit to God's GREAT VICTORY, which he got already more than 2000 years ago in the struggle between Good and Evil. This struggle began before the creation of the earth more than 6000 years ago (Rev 12: 7). 

Risti mielletään siksi teloitusvälineeksi, jolla Jumalan "antama" Pelastaja (Joh. 3: 16) koki kuoleman. Jeesus ei riippunut tuon teloitusvälineen päällä edes yhtä täyttä vuorokautta, mutta siitä huolimatta kuulemme yhä tänäänkin pappien vetoomuksia "tulla ristin juurelle". Mitä tällainen kielenkäyttö tarkoittaa? Ristihän on tyhjä! Risti on ollut tyhjä siitä saakka, kun opetuslapset ottivat Jeesuksen kuolleen ruumiin siltä alas ennen sapatin pyhien hetkien alkamista ristiinnaulitsemispäivän vaihtuessa ehtooksi (Matt. 27: 57 - 60). 

Usually we think that the cross represents the execution pole, on which the Redeemer God had given us (John 3: 16) died. Jesus didn't stay on it even a whole night and day, but however we can hear even today the priests calling us to come "to the cross". What do such words mean? The cross is empty, isn't it! The cross has been empty from the hour, when the disciples took Jesus' dead body down from the cross just before the Sabbath (Matthew 27: 57 - 60). 

Jos etsimme jotakin symbolia JUMALAN VOITOLLE, se olisi mielestäni mieluummin avattu ja tyhjä hauta kuin risti ja varsinkaan krusifiksi. Mutta hautakin on tyhjä! Jeesus ei ole enää sielläkään! Jumalan voittoa synnin ja kuoleman vallasta voi kuvata vain ELÄMÄ, sillä Jumala on ELÄMÄNANTAJA sekä luomisessa että lunastuksessa! Jeesus elää ja hallitsee KUNNIAN KUNINKAANA (Ilm. 19: 11 - 15), ja hän on VÄLIMIEHENÄMME eli suurena YLIMMÄISENÄ PAPPINAMME (Hepr. 4: 14 - 16) siihen saakka, kunnes hän tulee takaisin (Joh. 14: 1 - 3). Siis etsikäämme ELÄVÄÄ VÄLIMIESTÄ! 

If we look for some symbol for GOD'S VICTORY, I think it would rather be an open and empty tomb than the cross and especially not the crucifix. But also the tomb is empty! Jesus is not there any more! Only LIFE can be a symbol of God's victory over the power of sin and death, because God gave us life both in the creation and in the redemption! Jesus lives and reigns as the KING OF KINGS (Rev. 19: 11 - 15), and he is our ARBITRATOR or our great HIGH PRIEST (Hebrew 4: 14 - 16) until he comes back (John 14: 1 - 3). Let's look for the LIVING ARBITRATOR! 

On totta, että Jeesuksen alentuminen kantamaan ihmiskunnan synnit tuomittaviksi ja ristiinnaulittaviksi, on pelastuksemme kannalta välttämätön asia. Mutta jos Jeesus olisi jäänyt ristille eli kuoleman valtaan, hänen alentumisellaan ihmiseksi ja ristiinnaulittavaksi ei olisi ollut mitään merkitystä. Kukaan ei olisi voinut saada osakseen syntien anteeksiantamusta, jos Jeesus ei olisi voittanut kuolemaa ja noussut voittajana haudastaan. 

It's true that it was necessary for our salvation that Jesus descended himself to carry our sins to the cross. But if Jesus would have stayed on the cross as a catch of death, his submission would not have any value. The pardon would be impossible for everyone without the victory of Jesus over sin and death. 

Jos haluamme pitää ristiä Jumalan voiton symbolina, sen on parasta kuvata ja ennustaa käärmeen eli SAATANAN KUOLEMAA! Siksi krusifiksin tilalle olisi parasta nostaa vaskikäärme (4. Moos. 21: 8, 9). Mooseksen tekemä vaskikäärme kuvasi sitä luvattua voittoa Saatanasta, johon Jumalan Edenissä antama lupaus viittasi (1. Moos. 3: 15). Jeesuksen voitto kuolemasta merkitsi käärmeen eli Saatanan pään murskaamista. Saatanan pää on murskattu jo 2000 vuotta sitten! Mutta käärmehän kiemurtelee hermorefleksiensä vuoksi auringonlaskuun (Jeesuksen paluuseen) saakka. Tuon refleksikiemurtelun vuoksi moni saattaa erehtyä luulemaan käärmettä vielä eläväksi. 

If we want to consider the cross as a symbol of God's victory it has better to describe and foretell the DEATH OF SATAN! Therefore I prefer the brass serpent to the crucifix (Num. 21: 8, 9). The brass serpent made by Moses was a symbol of the victory over Satan that God promised in Eden (Gen. 3: 15). Jesus' victory meant the breaking of the head of the serpent alias Satan. Satan's head had already been broken for 2000 years ago! But as usual the serpent is still winding until the sunset (the coming of Jesus) because of it's nerve reflex. Maybe someone might believe the serpent is alive because of it's windings. 

Jokaisessa sodassa toisen osapuolen voiton merkki on vastapuolen tappion merkki. Vaikka Jeesuksen kuolema ristinpuulla ei koitunut Jumalalle tappioksi Jeesuksen ylösnousemuksen vuoksi, saatanalliset joukot riehuivat voitollisen riehakkaina Jeesuksen kuoleman hetkellä Golgatalla. Koska taistelu Hyvän ja Pahan välillä ei loppunut Golgatalle sen paremmin kuin ylösnousemusaamuunkaan, Saatana ei vielä halua tunnustaa olevansa tämän sodan häviäjä. Pyrkiessään korottamaan itsensä Jumalan yläpuolelle ja polkemaan Jumala jalkoihinsa, ristin puulle naulittu ja siinä kuollut Jumalan Poika on ollut hänen suurin näennäinen saavutuksensa. Ja kukapa ei hehkuttaisi suurimpia saavutuksiaan kuolemaansa saakka! 

In every struggle a sign of victory on one side means a defeat on the other side. Although the death of Jesus was not a defeat to God for the resurrection of Jesus the satanic troops were raving franticly on Galvory in the hour of the death of Jesus. Since the struggle between Good and Evil didn't cease on Galvory nor in the resurrection Satan is not yet willing to confess that he is the looser of this struggle. God's Son as dead and nailed on the cross is Satan's highest achievement when trying to ascend himself over God. And who would not praise one's achievements until death! 

Kuollut Jumala ristille naulittuna on siis Saatanan voiton symboli! Kuollut käärme keihästettynä tai murskattuna on Jumalan voiton symboli! Kumpaa symbolia haluamme käyttää? Kumman osapuolen voittoa haluamme julistaa? Kumman osapuolen voittoon uskomme? 

God as dead on the cross is the symbol of Satan's victory! The speared or the broken serpent is the symbol of God's victory! Which symbol do we like to use? Which victory do we want to speak about? Which victory do we want believe in? 
 Saatanan leirissä ristisymboliikkaa on käytetty hyvin loogisesti vuosisadasta toiseen. Osiriksen risti, jonka neljä yhtä pitkää sakaraa osoittavat neljään ilmansuuntaan, on JHVH-elementtien symboli. Konstantinus Suurelle, pakanalliselle poliitikolle ja suurta Rooman valtakuntaa sotilaallisesti johtaneelle keisarille, sanottiin "tässä merkissä olet voittava", kun hänelle näyssä näytettiin ristinmerkki. Näkynsä innoittamana hän maalautti ristin sotilaittensa kilpiin. 

On Satan's side they have used the cross symbolism very logically through the centuries. The Osiris cross with it's four horns of equal length is the symbol of the YHWH elements. "You are going to win in this sign" was said to Constantine the Great, a heathen politician and the emperor and the military leader of Rome, when he saw a sign of the cross in his vision. Being inspired by this vision he had the cross painted on the shields of his soldiers. 

Konstantinus Suuri ei ollut ainoastaan verinen poliittinen johtaja, vaan myös merkittävä kirkollinen johtaja. Hänen aloitteestaan kutsuttiin koolle ensimmäinen ekumeeninen kirkolliskokous Nikeaan vuonna 352. Nikeassa aloitettiin jumaluuden määritteleminen, ja tuloksena oli kolminaisuusoppi. Kolminaisuusoppi katsotaan nykyään ortodoksisen kristillisyyden kivijalaksi. Jos risti symboloi voittoa verisissä, poliittisissa ja uskonnollisissa sodissa, se ei voi olla Jumalan voiton merkki vaan Saatanan voiton merkki! Risti sopii Jahven symboliksi mutta se ei sovi Ehjeh'n symboliksi! 

Constantine the Great was not only a bloody political leader but also a notable ecclesiastical leader. On his initiative the first ecumenical council was assembled in Nikaia in 352. In Nikaia they began to definite the godhood and the result was the doctrine of the trinity. Nowadays the trinity is regarded as the basis of the orthodox Christianity. If the cross is the symbol of the bloody political and religious wars it cannot be God's sign but Satan's sign of victory! The cross fits to Yahweh's symbol but it doesn't fit to Ehyeh's symbol! 

Jehovantodistajien Uuden Maailman -käännöksessä ei mainita lainkaan sanaa risti, sillä se on korvattu sanalla "paalu". Sana paalu paljastaakin jahvistisen ajatusmallin taivaanpönkästä/maailmanpuusta/Irminsulista/Tausta. Jumalaton maailma koki ensimmäisen Jumalan tuomion vedenpaisumuksessa, jolloin taivas ikään kuin putosi ihmisten niskaan. Uppiniskaisuudessaan jumalattomat ihmiset eivät halunneet oppia ensimmäisestä rangaistuksesta kunnioittamaan Luojaansa, vaan jatkoivat omien ajatusmalliensa rakentelua Saatanan johdolla. Edenistä periytynyt ajatus puusta/elämänpuusta muuttui maan ja taivaan välille asetetuksi tueksi varmistamaan taivaankannen pysymisen ylhäällä. Kun tuohon puuhun/paaluun onnistuttiin naulitsemaan uhriksi itse Jumala, Saatanan voitto on muka sinetöity, ja sen uskotaan takaavan, ettei kuollut Jumala enää toista kertaa onnistu rankaisemaan ihmiskuntaa. 

There is not any "cross" in the New World Version of the Watch Tower for it has been replaced by the word "pole". That word fits to the Yahwistic thinking about the pole carrying the sky/ the Tree of Life/ Irminsul/Tau. The ungodly people were judged the first time in the flood, when the sky was like falling down (as they say). They didn't learn to obey God however and they continued to build up their thoughts under the leadership of Satan. The tree/ the tree of life from Eden changed to the pole between the earth and the sky. Satan's victory was supposedly sealed when Jesus was nailed to the pole, and Satan wants that we all are thinking that the dead God cannot be a judge of the world any more!


Elämme parahaillaan Jumalan lopullisen tuomion aatossa. JUMALA ON VOITTAJA. Saatana on häviäjä. JUMALA ILMESTYY MAAN JA TAIVAAN TUOMARINA. Saatana kaikkine joukkoineen tulee tuomituksi ikuiseen kadotukseen. JUMALA ELÄÄ, SILLÄ HÄN ON EHJEH (= MINÄ OLEN). Saatana, joka on keksinyt valheellisen Jahve-nimen, tulee kuolemaan, sillä hän on valehtelija ja murhaaja. 

We are living just before God's final judgment. GOD IS THE WINNER. Satan is the looser. GOD IS COMING TO APPEAR AS THE JUDGE OF THE EARTH AND THE HEAVEN. Satan with all his troops shall be judged to the Hell. GOD LIVES, FOR HE IS EHYEH (= I AM). Satan who has made the lie of Yahweh shall die, for he is the liar and the murderer.





Ei kommentteja: