Viikko sitten kirjoitin Jumalan suurimmasta siunauksesta Jeesuksessa, joka merkitsee kuoleman kirouksen poistamista ja ikuisen elämän toivoa meille kuolemanvarjon maassa eläville ihmisille.
A week ago I wrote about God's greatest blessing in Jesus, which means that God will undo the curse of death and give us the hope of eternal live.
Riippumatta kokonaan siitä mihin sosiaaliluokkaan kuulumme, mikä on saamamme koulutus ja miten pitkälle olemme urallamme edenneet, kuoleman edessä olemme kaikki samalla viivalla. Kukaan meistä ei voi väistää sitä. Se on jokaisen ihmisen osa.
Regardless of our social location, education or career we are equal in front of death. Nobody can avoid it. It's everyone's destiny.
Elämän koettelemusten keskellä on lohdullista muistaa Jumalan lupauksia, jotka antavat toivoa tulevasta elämästä ja uudesta kodista. Voimme saada lohdutusta siitä tiedosta, että Jeesus on valmistamassa meille asuinsijoja ja tuleva noutamaan meidät luoksensa (Joh. 14: 1- 3). Surun murtaessa meitä voimme saada lohdutusta tiedosta, että tulevassa kodissamme ei ole enää murheita, ei itkua, ei surua, ei kipua eikä kuolemaa (Ilm. 21: 4).
When living amidst the troubles it's very comforting to remember God's promises, which give us hope of the coming life and our new home. It's comforting to know that Jesus is preparing a place for us and will come to receive us unto himself (John 14: 1 - 3). When we are broken under sorrow, we may become comforted of the promise, that there shall be no more troubles, nor crying, nor sorrow, nor pain, nor death in our new home (Rev. 21: 4).
Jumalan lohdulliset lupaukset ovat antaneet toivoa ja uutta voimaa lukemattomille uskonsankareille kautta aikojen (Hepr. 11: 13). Uskossa he ovat kohottaneet katseensa kohti tulevaisuutta tämän ajan tuolle puolen odottaen "sapatinlepoa", joka on "Jumalan kansalle...varmasti tuleva (Hepr. 4: 9).
God's comforting promises have given hope and new power to the countless heros of faith through the ages (Hebrew 4: 9). They have raised their heads in faith towards the future far beyond this age and waited for "the rest to the people of God" (Hebrew 4: 9).
Heprealaiskirjeen kirjoittaja viittaa neljännessä luvussa Joosuaan, joka johti 40 uuvuttavan erämaavaellusvuoden jälkeen Israelin kansan lepäämään heille luvattuun "perintömaahan" (5. Moos. 12: 9). Siinain erämaassa Jumala koulutti Egyptin orjuudesta palaavaa kansaansa ja opetti heille Jumalan tuntemusta, joka oli heiltä täysin unohtunut Egyptissä vietettyjen vuosien (noin 400) aikana. Epäjumalanpalvelustavat olivat juurtuneet syvään kansan mieleen, ja tämän tästä he olivat sotajalalla Jumalan heille valitsemaa johtajaa vastaan vaatien paluuta takaisin Egyptin lihapatojen ääreen.
The writer of the Hebrews refers in the fourth chapter of his letter to Joshua, who led Israelis after the exhausting wandering in the wilderness "to the rest and to the inheritance" (Deut. 12: 9). In the desert God educated the Israelis and taught them to know him again, for they have totally forgotten him in Egypt (in 400 years). They had pagan customs deep in their minds, and every now and then they were ready to fight against their leader and to demand to get back to Egypt.
Joosuaa ja Kaalebia lukuunottamatta kaikki Egyptistä Mooseksen johdolla lähteneet heprealaiset kuolivat erämaavaelluksen aikana. Niin kävi myös heidän ensimmäiselle johtajalleen, Moosekselle. Joosuan johdolla Jordan-virran ylittäneet juutalaiset olivat kaikki syntyneet matkan aikana Siinain erämaassa. He eivät tienneet omakohtaisesti mitään Egyptin "ihanuudesta". He saattoivat vain odottaa luvatun maan rajan ylittämistä ja siellä paikoilleen asettumista eli "sapatinlepoa". Tämä Joosuan johtama joukko todella tiesi, mitä merkitsi "sapatinlepo”.
Joshua and Caleb were the only who get out from Egypt with Moses and who did not die in the desert. Even Moses died there. Those who got over the Jordan with Joshua were born in the desert. They didn't know anything about Egypt. They could only wait for coming to the land of promises and having "the rest of the Sabbath". They really knew what is "the rest of the Sabbath”.
Egyptissä Abrahamin jälkeläiset olivat unohtaneet oikean Jumalan ja alkaneet palvoa aurinkoa auringonpäivänä eli sunnuntaina. Erämaassa Jumala palautti sapatin kansan mieleen jokapäiväisen mannaihmeen kautta. Manna oli juutalaisten päivittäinen ruoka 40 vuoden ajan erämaassa (2. Moos. 16: 35). Noihin 40 vuoteen mahtui 2080 sapattia ja konkreettista esimerkkiä Jumalan lepopäivästä (2. Moos. 16: 14 - 35).
In Egypt Abraham's descendants had forgotten their true God and begun to worship the sun in it's own day, Sunday. God reminded them of the holiness of the Sabbath in the wilderness through the miracle of manna. The Israelis did eat manna every day in the desert (Ex. 16: 35). Those 40 years had 2080 Sabbaths and real examples God's holy day (Ex. 16: 14 - 35).
Noiden 2080 oppipäivän ja -viikon jälkeen ei ole mikään ihme, että juutalaiset tietävät vielä tänäkin päivänä, mikä päivä on sapatti. Kenties tästä johtuu myös se, että sapattia kutsutaan usein "juutalaiseksi". Mutta on muistettava, että juutalaiset eivät keksineet sapattia! Sitä ei keksinyt edes heidän esi-isänsä, Abraham! On aihetta tutkia, mikä on sapatin lähtökohta ja mikä tekee siitä niin tärkeän, että Jumala antoi sapatinrikkojille jopa kuolemanrangaistuksen (4 Moos. 15: 32 - 41).
It's no wonder after those 2080 daily and weekly lessons that the Jews do really know even today, what day is the Sabbath. May be for this reason also the Sabbath is sometimes called "Jewish". But we must remember that the Jews did not invent the Sabbath! Not even Abraham did invent it! We have a good reason to study the origin of the Sabbath and to find out why it is so important, that God gave death as a punishment to the breakers of the Sabbath (Num. 15: 32 - 41).
Sapatti on yhtä vanha kuin tämä asuttu maapallo viikoissa laskettuna, sillä Jumala asetti sapatin luomisen muistoksi (1. Moos. 2: 1 - 3). Kuuden luomispäivän päätteeksi "Jumala siunasi seitsemännen päivän ja pyhitti sen, koska hän sinä päivänä lepäsi kaikesta luomistyöstänsä, jonka hän oli tehnyt." Adam ja Eva olivat saaneet alkunsa juuri edellisenä päivänä eli luomisviikon kuudentena päivänä (1. Moos. 1: 26 - 31). Vastaluotu ihmispari sai siis aloittaa elämänsä TÄYTETYSTÄ TYÖSTÄ JA LEVOSTA KÄSIN.
The Sabbath is as old as the globe counted in the weeks, for God made the Sabbath to be a statue of the creation (Gen. 2: 1 - 3). After the six days of the creation "God blessed the seventh day, and sanctified it; because that in it he had rested from all his work which God created and made". Adam and Eve were made a day before (Gen. 1: 26 - 31). The just-created couple was allowed to begin to live FROM THE FULFILLED WORK AND FROM THE REST.
Tämä tosiasia sisältää hengellisen opetuksen ihmiskunnalle. Saamme luottaa täysin Jumalan täytettyyn työhön sekä luomisessa että lunastuksessa (Joh. 19: 30)! Vaikka ihmispari ei ollut ehtinyt vielä ennen ensimmäistä sapattia tehdä omapäistä valintaansa käärmeen puolelle, eli vaikka syntiinlankeemus ei ollut vielä tapahtunut, ensimmäinen sapatti julisti LEPOA JUMALASSA, joka on meidän vanhurskautemme ja pyhityksemme (Hes. 20: 12).
We have a spiritual teaching in this point. We are alowed to rely on God's fulfilled work both in the creation and in the redemption (John 19: 30)! The fall was in the future in the first Sabbath in Eden, but the first Sabbath is declaring us "REST IN GOD", for he is our righteousness and sanctification (Eze. 20: 12).
Näin ollen ensimmäinen sapatti Edenissä on Jumalan ensimmäinen lupaus hänen suurimmasta siunauksestaan, Jeesuksesta, jonka kautta Jumala nujersi kuoleman kirouksen ja Perkeleen vallan!
The first Sabbath in Eden is God's first promise of his greatest blessing, Jesus, in whom God broke the curse of death and the power of the Devil!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti