Minun on pakko ihmetellä yhä uudelleen, miksi Jumalan selvät sanat "MINÄ OLEN" eli "EHJEH" ovat vaihtuneet Raamatussa sanaan Jahve/Jehova, joka on maaginen ja saatanallinen elementtijärjestelmä sekä sanaan Herra/Adonai, joka on se nimi, jolla kaikkia pakanajumalia on kunnioitettu ja herroiteltu.
Mutta ei mitään uutta auringon alla (Saarn. 1: 9). Saatana on hallinnut ihmiskuntaa samoilla periaatteillaan ja metodeillaan jo noin 6000 vuoden ajan.
Once again I have to be amazed by the fact that God's clear words "I AM" or "EHYEH" have been changed in the Bible to the word Yahweh/Jehovah, which is magic and satanic elementary system and to the word Lord/Adny, which has been used when speaking about pagan gods and honoring them.
But there is no new thing under the sun (Ecc. 1: 9). Satan has ruled the mankind with the same principles and methods already for 6000 years.
Kun Jumala on ilmaissut voimansa ja suuruutensa jollakin tavalla kenelle hyvänsä yksilölle, myös Saatana on ollut aina välittömästi paikalla hämmentämässä ja sekoittamassa. Koska Saatana ei kateudessaan siedä sitä, että Jumala saisi ihmisiltä kunniaa teoistaan tai ihailua suuruudestaan, hänen ensimmäinen päämääränsä on jokaisen taivaallisen ihmeen/kohtaamisen jälkeen sekoittaa ihmisten tunteita ja ajatuksia niin, että joku heistä (tai mieluummin kaikki heistä) alkaakin kuvitella olevansa ITSE kaiken taivaallisen siunauksen aikaansaaja, kohde, jakaja, omistaja jne.
When God has shown his power and greatness in a way or another to somebody Satan has always been there immediately agitating and making a mix. Because the jealous Satan doesn't endure/stand that God would be praised or admired by people for his excellency, Satan's first aim after every heavenly miracle is to mix peoples' minds and feelings and cause someone of them (or sooner all of them) to imagine that HE HIMSELF is the source of the heavenly blessings or an object or a deliver or an owner of them etc.
Kun Saatana saa käännetyksi ihmisten ajatukset maalliselle ja inhimilliselle tasolle, hän on saavuttanut asettamansa päämäärän. Hän tietää, että lietsomalla ihmisten keskinäistä kateutta, ylpeyttä, vallanhimoa, kunniantavoittelua yms. hän kykenee riistämään Jumalalta sen kunnianosoituksen, jonka ihmiset voisivat hänelle vilpittömästi antaa, jos he olisivat vapaita noista saatanallisista "lihan teoista" (Gal. 5: 19 - 21). Sen tähden Jumala (EHJEH) kutsuukin omia lapsiaan pyhitykseen ja "Hengen hedelmien" tuottamiseen (Gal. 5: 22 - 24). Mutta Saatanan väliintulo mutkistaa aina kaikkia elämän kuvioita!
When Satan succeeds to turn human thinking on an earthly level, he has gained his goal. He knows that by agitating human jealousy, bride, greed for power, seeking homage etc., he is capable to take off from God the homage people could give him honestly, if they were free from the satanic "works of the flesh" (Gal. 5: 19 - 21). Therefore God is calling his children to sanctification and making "the fruits of the Spirit" (Gal. 5: 22 - 24). But Satan's interference makes everything more complicated!
Katsokaamme, miten Saatana toimi Mooseksen ja Israelin kohdalla!
Mooses ja Aaron vierailivat faraon hovissa vähintäin kymmenen kertaa ennen kuin tämä lopulta salli israelilaisten lähteä matkalleen. Kaikista Egyptiä kohdanneista kymmenestä vitsauksesta israelilaiset joutuivat kokemaan ainoastaan kolme ensimmäistä (2. Moos. 8: 22, 23). Viisaudessaan Jumala antoi heidän kokea nuo kolme vitsausta, että he myöhempien vitsausten kohdalla olisivat ymmärtäneet ja nähneet, kuinka suuri Jumalan armo ja rakkaus oli heitä kohdannut.
Let's have a look how Satan worked with Moses and Israel! Moses and Aaron visited pharaoh's court at least ten times before he finally allowed them to set off. The Israelis ought to suffer only from three plagues, but the Egyptians of ten plagues (Ex. 8: 22, 23). In this way the wise God gave the Israelis a possibility to understand and see during the later plagues how much God did love them and how great his mercy was for them.
Kun verinen Niilin vesi oli haisevaa ja juotavaksi kelpaamatonta (2. Moos. 7: 24), sammakkovitsauksen aiheuttamat suuret röykkiöt mätäneviä sammakoita sai koko maan haisemaan (2. Moos. 8: 14) ja sääskien, paarmojen, karjaruton, paiseiden, rakeiden ja heinäsirkkojen raiskatessa Egyptiä (2. Moos. 8: 16 - 10: 19) luulisi, ettei siellä olisi ollut enää ainoatakaan ihmistä, joka ei olisi ollut halukas kääntymään pois pahuudestaan ja etsimään Jumalan neuvoa elämäänsä. Mutta faraon sydämen pehmittämiseen tarvittiin vielä kolmipäiväinen käsin kosketeltava pimeys (2. Moos. 10: 21) ja esikoisten surma, joka koetteli jokaista egyptiläistä kotia (2. Moos. 12: 29).
When the bloody water of the Nile was smelling and not worth of drinking (Ex. 7: 24), the putrefying frogs make terrible smell (Ex. 8: 14), the mosquitos, the gadflies, the cattle plague, the abscess plague, the hails and the grasshoppers ruined Egypt (Ex. 8: 16 - 10: 19), it would be a miracle if there were someone who was not wiling to turn off his wickedness and to seek for God's advice. But the pharaoh's heart was hard and even the darkness of three days (Ex. 10: 21) and the murder of the firstborns were needed to make it softer (Ex. 12: 29).
Vasta sen jälkeen farao oli halukas päästämään israelilaiset lähtemään. Kuudensadan tuhannen jalkamiehen joukko vaimoineen ja lapsineen (2. Moos. 12: 37) lähti lopulta matkaan, ja Jumala ohjasi heitä yöllä tulenpatsaassa ja päivällä pilvenpatsaassa (2. Moos. 13: 21).
Mutta kun pakanallinen kuningas oli selvinnyt esikoisensa kuoleman aiheuttamasta järkytyksestä, hän valjastutti hevoset sotavaunujensa eteen ja lähti joukkoineen ajamaan israelilaisia takaa (2. Moos. 14: 6, 7). Jumala, joka oli luvannut Moosekselle OLLA HÄNEN APUNAAN (2. Moos. 4: 12), avasi meren ja kuivasi sen israelilaisille tieksi, jota pitkin he pääsivät pakenemaan egyptiläisiä (2. Moos. 14: 21, 22).
Not until then pharaoh was wiling to allow the Israelis set off. Six hundred thousand men with their women and children (Ex. 12: 37) began finally their journey, and God was leading them by night in a pillar of fire and by day in a pillar of a cloud (Ex. 13: 21). But when the pagan king had passed his shock of the murder of his firstborn, he made ready his chariot and took all his men and followed the Israelis (Ex. 14: 6, 7). God who had promised Moses TO BE WITH HIM (Ex. 4: 12) opened the sea and made it dry for the Israelis, and they succeeded to escape the Egyptians (Ex. 14: 21, 22).
Paatuneet egyptiläiset eivät sokeudessaan nähneet epätavallisessa meren jakautumisessa ilmeisesti yhtään mitään jumalallista voimaa, eivätkä he käsittäneet, että Jumala suojeli israelilaisia heitä vastaan. Tämä sydämen kovuus ja sokea paatumus koitui heidän tuhokseen, kun he yltiöpäisesti kuvittelivat, että aallot seisoisivat seinämänä vielä heidänkin ylittäessään Punaista Merta. Jumalallinen ihme loppui kuitekin sillä hetkellä, kun israelilaiset pääsivät toiselle rannalle, ja meren aallot palasivat uomaansa luonnonlakien mukaisesti vieden mukanaan kaikki meren pohjalle ennättäneet egyptiläiset (2. Moos. 14: 28).
The Egyptians were blind with their hardened hearts and they couldn't see any divine power in the miracle of the opened sea nor did they understood that God was sheltering the Israelis against them. Their hardened hearts and blind hardness caused their damage, when they proudly thought that the dry way between the high waves was made also for them. The divine miracle ceased at the moment, when all the Israelis reached the other shore, and the waves returned to their own channel after the natural laws and killed all the Egyptians which had hastened to the bottom of the sea (Ex. 14: 28).
Mitä tekivät israelilaiset tämän valtavan yliluonnollisen pelastumisen jälkeen? Virittivät kiitosvirren. Oikein. Mutta mitä he veisasivat tuossa virressään? Juuri orjuudesta vapautunut kansa näki Jumalansa SOTASANKARINA, JOKA SYÖKSEE MIEHET JA HEVOSET MEREN POHJAAN (2. Moos. 15: 1 - 18). Eikö heillä olisi ollut syytä kiittää MINÄOLEN-JUMALAA nöyrästi hänen suuresta armostaan ja käsittämättömästä rakkaudestaan heitä orjuudessa kärsineitä ihmisiä kohtaan ja ylistää taivaan väkevää Jumalaa hänen uskollisuudestaan Abrahamin lapsia kohtaan (2. Moos. 2: 23 - 25)! Sen sijaan että he olisivat tunnustaneet oman alhaisen ja ahdistetun asemansa egyptiläisten ja muiden kansojen edessä (2. Moos. 1: 13 - 16, 22) ja Jumalan ihmeellisen avun heitä kohtaan (2. Moos. 1: 20, 21; 3: 7 - 10), he riemuitsivat egyptiläisten oman paatumuksensa tähden kokemasta tappiosta ja ylistivät heidät armossaan valinnutta ja pelastanutta Jumalaa SOTASANKARUUDESTA!
What did the Israelis do after this supernatural rescue? They started to praise God. That's right. But what did they say and sing? Being while ago set free from the bondage the Israelis found their God TO BE A WARLIKE HERO, WHO THREW THE HORSES AND THE RIDERS INTO THE SEA (Ex. 15: 1 - 18). Didn't they have a good reason to thank THE I AM - GOD meekly for his enormous grace and incredible love towards them, who had been suffering as slaves and to praise the powerful God who had been faithful for the children of Abraham (Ex. 2: 23 - 25)! In stead of confessing their own low and pressed position before the Egyptians and other nations (Ex. 1: 13 - 16, 22) they were rejoicing for the defeat of the Egyptians, although it was their own fault, and praised for THE VICTORY OF THE WAR God, who had chosen them!
Runsaan kuukauden kuluttua Egyptistä lähdön jälkeen kansa leiriytyi Siinin erämaahan (2. Moos. 16: 1), missä Jumala antoi napisevalle kansalle mannaa ensimmäisen kerran (2. Moos. 16: 4 - 36). Seuraava levähdyspaikka oli Refidimisssä. Vaikka Jumala oli antanut heidän jo aikaisemmin Maarassa kokea, miten karvas ja juomakelvoton vesi muutettiin makeaksi ja juomakelpoiseksi ihmeen kautta (2. Moos. 15: 25), vesiongelma Refidimissäkin aiheutti jälleen kansassa suurta napinaa. Paikka oli lähellä Hoorebia, jolla Jumala pian sen jälkeen kohtasi Israelin kansaa. Mooses antoi paikalle nimen Massa ja Meriba muistoksi israelilaisten riitelystä ja Jumalan kiusaamisesta. Vastoin Jumalan (EHJEH!) nimenomaista ilmoitusta he kyselivät: "ONKO ... (JUMALA) MEIDÄN KESKELLÄMME VAI EI" (2. Moos. 17: 7).
After a month they had set off from Egypt they came to the wilderness of Sinai (Ex. 16: 1) where God gave his grumbling children the first time bread from heaven (Ex. 16: 4 - 36). The next place was in Rephidim. There the Israelis were grumbling again because of the water, although God had already shown them how to change bitter water to sweet (Ex. 15: 25). The place was near to Horeb, where God did meet the Israelis not a long time after that. Moses called the place Massah and Meribah, because the Israelis tempted God. Contrary to EHYEH's information the Israelis asked: IS ... (GOD) AMONG US, OR NOT (Ex. 17: 7).
JUMALA OLI LUVANNUT OLLA MOOSEKSEN APUNA. Mutta mahtoiko Mooseskaan enää muistaa Jumalan sanoja, sillä hänen sanansa kuulostivat lähes syyttäviltä, kun hän sanoi Jumalalle: "Mitä minä teen tälle kansalle? Ei paljon puutu, että he kivittävät minut" (2. Moos. 17: 4). Kuitenkin vesiongelma ratkaistiin jälleen kerran Jumalan neuvosta. Jumala kehoitti Moosesta ottamaan sauvansa ja lyömään sillä kalliota (Hoorebia), jolla hän itse lupasi seistä: "Lyö kallioon, ja siitä on vuotava vettä, niin että kansa saa juoda" (2. Moos. 17: 6).
GOD HAD PROMISED MOSES TO BE WITH HIM. But didn't even Moses remember God's words, for his words sounded accusative, when he asked God: "What shall I do unto this people? they be almost ready to stone me" (Ex. 17: 4). Again the problem of water was solved with the help of God. God gave an advise to Moses to take his rod and to smite the rock and promised that he shall stand on the rock of Horeb before Moses: "thou shalt smite the rock, and there shall come water out of it, that the people may drink" (Ex. 17: 6).
Mutta sitten eteen tulivat amalekilaiset (2. Moos. 17: 8).
Keitä he olivat? Amalekilaiset mainitaan jo Abrahamin aikana (1. Moos. 14: 7), mutta toisaalta heitä pidetään Eesaun vanhimman pojan, Elifaan, ja tämän sivuvaimon, Timnan, jälkeläisinä (1. Moos. 36: 12). Mikäli nuo Israelin kansan matkaa estämään tulleet amalekilaiset olivat Eesaun jälkeläisiä, he eivät todellakaan välittäneet tai eivät kenties edes tienneet Jaakobin ja Esaun tapaamisesta Jabbokilla (1. Moos. 33: 1 - 20). Sen sijaan heillä taisi olla vieläkin vanhoja kalavelkoja maksettavanaan, ja he taisivat muistella kaunaisina esi-isänsä, Eesaun, menettämää siunausta (1. Moos. 27: 36).
Then came Amalek (Ex. 17: 8).
Who were they? The Amalekians were known even in the time of Abraham (Gen. 14: 7), but on the other hand they are considered to be the descendants of Eliphaz (the eldest son of Esau) and his concubine Timna (Gen. 36: 12). If they were the descendants of Esau may be they didn't care or even know anything about the meeting of Jacob and Esau by the river Jabboc (Gen. 33: 1 - 20). Perhaps they did have old grudge to be revenged and perhaps their minds were bitter because of the lost blessing of Esau (Gen. 27: 36).
Amalekilaiset asuivat eteläisen Palestiinan alueella Kuolleestamerestä lounaaseen sijaitsevalla erämaa-alueella nimeltä Negev/Negeb. Tieto israelilaisten kotiinpaluusta oli kiirinyt jo heidän edellään.
The Amalekians were living in the area to south-west from the Dead Sea in a wilderness called Negev/Negeb. The message of the return of the Israelis had already come to their ears.
Mutta mitä teki Mooses? Eikö Mooseksen olisi aivan ensimmäiseksi pitänyt kysä neuvoa Jumalalta ja kuunnella hänen viisauttaan? Eikö Mooseksen olisi pitänyt ryhtyä neuvottelemaan amalekilaisten kanssa? Olisihan hänen ainakin kannattanut muistuttaa amalekilaisia siitä tosiasiasta, että Eesaulla ja Jaakobilla/Israelilla oli yhteiset esi-isät Iisak ja Aabraham, ja että Iisakin ja Rebekan perhetragedian ikävyydet oli varmaan ainakin jollakin tavalla yritetty sovittaa! MUTTA MOOSES RYHTYI SOTIMAAN... KYSYMÄTTÄ JUMALALTA MITÄÄN NEUVOA (2. Moos. 17: 8 - 16)! Mooses kehoitti Joosuaa valitsemaan sopivia miehiä sotaan. Mooses itse nousi sauva kädessään Aaronin ja Huurin kanssa vuorelle, jossa hän johti sotaa kohotetuin käsivarsin. Kun Mooseksen käsivarret alkoivat väsyä Aaron ja Huur kannattivat hänen käsivarsiaan. Mooseksen käsivarsien ollessa ylhäällä israelilaiset olivat voitolla, ja Mooseksen käsien väsyessä amalekilaiset olivat voitolla. OLIPA MOOSEKSESTA TULLUT TÄRKEÄ JUMALA!
What did Moses then? Shouldn't he at first ask wisdom from God and listen to his advice? Shouldn't he start to consult with the Amalekians? Wasn't it worth of reminding the Amalekians about the fact that Jacob and Esau did have common forefathers Isaac and Abraham and that there was certainly some kind of attempt to solve and adjust the tragedy of the family of Isaac and Rebeccah! BUT MOSES STARTED TO FIGHT... WITHOUT ASKING ANY ADVICE FROM GOD (Ex. 17: 8 - 16)! Moses ordered Joshuah to choose suitable men to fight with Amalek. Moses himself took his rod and climbed with Aaron and Hur up on the mountain, where he led the war with his arms. As long as his arms were up the Israelis were the winners, but when he got tired with his arms the Amalekians were the winners. WHAT AN IMPORTANT GOD HE PRETENDED TO BE!
Mitä olikaan tapahtunut Mooseksen mielessä tähän mennessä? Kansa oli päässyt juuri kysymästä "ONKO ... (JUMALA) MEIDÄN KESKELLÄMME VAI EI" (2. Moos. 17: 7). Kaikista jokapäiväisistä Jumalan ihmeistä huolimatta kansa oli alkanut sokeutua, eivätkä he nähneet selviäkään Jumalan todisteita hänen läsnäolostaan. Niin oli kaiketi alkanut tapahtua myös Mooseksen kohdalla, sillä hänen puheensa Jumalalle vesiongelman yhteydessä kuulosti jo siltä, että hän koki olevansa YKSIN vastuussa Israelin kansan johtamisesta.
I wonder what had happened in the mind of Moses? The Israelis had just asked "IS ... (GOD) AMONG US, OR NOT" (Ex. 17: 7). In spite of the daily miracles of God they had became blind and couldn't see even the clearest proofs of God's presence. The same thing had started to happen also with Moses, for his words in the moment they had troubles with water sounded, that he felt like he had to lead the Israelis ALONE.
Epäusko johtaa aina turvautumiseen inhimillisiin konsteihin ja ratkaisuihin. Kun Mooses ei jaksanut enää kirkkaasti muistaa palavan pensaan kokemustaan, ja kun hänen mieltään kalvoi epäilys siitä, onko mitään Jumalaa hänen apunaan, hän turvautui hyvin inhimilliseen ja varmaan myös Egyptistä tuttuun konstiin. Hän valitsi itselleen inhimillisen avun. Jumala oli valinnut Moosekselle avuksi Aaronin (2. Moos. 4: 14 - 16), ja sen olisi pitänyt riittää hänelle. Mutta hän valitsi myös toisen miehen, tuntemattoman Huurin. Myöhemmin samanlainen uskon puute johti Israelin valitsemaan itselleen kuninkaan kaikkien pakanakansojen mallin mukaan (1. Sam 8: 5). Universumin Luoja ja Kuningasten Kuningas ei riittänyt heille, koska he sokeudessaan eivät nähneet hänen suuruuttaan.
Disbelief leads always to invoke to human means ans solutions. When Moses couldn't brightly remember his experience by the burning bush and when he was not sure if God was his help he did invoke to very human means well know even in Egypt. Moses did elect for himself a human helper. God had given Aaron to help him (Ex. 4: 14 - 16), and it should be enough for Moses. But he did choose another man, Hur, an unknown man. Later the similar lack of belief caused that the Israelis elected a king for themselves according the pattern of all pagan nations (1. Sam. 8: 5). The Creator of the universe and the King of kings was not good enough for them, because they were blind to see his excellence.
Kuva istuvasta Mooseksesta Aaron seisomassa hänen toisella puolellaan ja Huur toisella tuo väistämättä mieleeni kuvan kolminaisuudesta. Ja kuinka ollakkaan Huur viittaa nimensä puolesta egyptiläisen kolminaisuuden yhteen persoonaan nimeltä Ra-Hoor-Khuit. Ra-Hoor-Khuit on "Auringon Henki", sotien suojelija. Samalla numerolla (214) kuin Huur/Hoor on myös "ruach" eli "henki", joka merkitsee myös ilmaa, henkäystä, tuulta ja mieltä. Inhimillinen epäusko väkevään EHJEH-JUMALAAN johti Mooseksen ratkaisemaan eteen tulleen uuden ongelman omin päin ja turvautumaan lihan käsivarteen. Näin vahvistettiin jo Punaisen Meren-kokemuksen TULKINNAN pohjustamaa kuvaa Jumalasta mahtavana sodan jumalana, "Herra Sebaotina".
An image of the sitting Moses and Aaron and Hur standing beside him reminds me inevitably of the trinity. And Hur refers indeed by his name to one person of the Egyptian trinity called Ra-Hoor-Khuit. Ra- Hoor-Khuit is "the Spirit of the Sun" and a protector of the wars. "Ruach" has also the same numeral value (214) " as Hur/Hoor and it means air, breath, wind and mind. Human disbelief in mighty EHYEH-GOD caused that Moses solved his new problem by himself and invoked to his own help. The former interpretation by the Red Sea about God as "the Lord of the hosts" increased in this way. Instead of a hero of wars the Israelis should have seen THE GREATEST LOVE OF GOD, who did choose and save them from
Efypt.
Epäuskon ja itsensäkorottamisen synti johti Mooseksen tekemään myöhemmin myös sen teon, minkä seurauksena hän itse ei päässyt ylittämään Luvatun maan rajaa (4. Moos. 20: 12), vaan hän kuoli Nebon huipulla vain vähän ennen kuin Israelin kansa pääsi määränpäähänsä (5. Moos. 34: 1 - 4). Mooseksen mielessä oli kasvanut vähä vähältä ajatus omasta tärkeydestä ja suuruudesta. Mutta kansan vaatimukset ja matkan koettelemukset panivat ihmis-jumalan koville. Niinpä hän lopulta raivostui tuntiessaan oman rajallisuutensa ja suutuspäissään iski kalliota sauvallaan kahdesti (4. Moos. 20: 10, 11). Jumala oli antanut ohjeeksi lyödä ainoastaan kerran kalliota, ja tuolla ratkaisevalla kerralla Mooseksen piti vain puhua kalliolle Israelin kuullen ja nähden (4. Moos. 20: 8), koska Jumala itse oli se Kallio, joka antoi Israelille vettä (1. Kor. 10: 4). Mooses ei tuntenut Jumalaa, joka oli hänet kutsunut!
A sin of disbelief and raising himself led Moses also to the act/deed, which caused that he couldn't enter the Promised Land (Num. 20: 12), but he died on the top of Neboh just before the Israelis gained their goal (Deut. 34: 1 - 4). Little by little Moses considered himself greater and more important. But all the demands of the Israelis and the troubles of their journey tested the human-god extremely. Finally he lost his temper when feeling his limits and he did smite the rock twice in a great anger (Num. 20: 10, 11). God had ordered him to hit only once the rock and in this special time he should have spoken to it before the Israelis (Num. 20: 8), because God himself was the rock, of which the Israelis got water (1. Cor. 10: 4). Moses didn't know God who had chosen him.
Oliko nimi Jahve/Jehova tai joku sen tapainen jo käytössä tuona aikana, jolloin MINÄOLEN-JUMALA eli EHJEH ilmestyi Moosekselle palavassa pensaassa, sitä emme voi varmasti tietää. Mutta jos oli, tuntuu varsin loogiselta ajatella, että inhimillisen epäuskon voittaessa yhä enemmän alaa Israelin kansan ja sen johtajien mielessä nimi EHJEH alkoi yhä enemmän MUISTUTTAA (reunahuomautus jakeen 2. Moos. 3: 14 kohdalla) nimeä Jahve, ja heidän jumalansa alkoi saada yhä enemmän pakanallisia piirteitä ja ominaisuuksia. Vähitellen Rakkauden ja Armon Jumala, EHJEH, muuttui israelilaisten mielissä ja uskomuksissa sotaisaksi kostonjumalaksi, Jahveksi!
We don't know exactly if there was the name Yahweh/Jehovah or something like that in use already in that time when I AM-GOD or EHYEH appeared to Moses in the burning bush. But if it was in use, it seems very logical to me that EHYEH began to REMIND more and more Yahweh and the Israelis joined more pagan features to their god because of their own human and increasing disbelief. Gradually the God of Mercy and Love changed in their minds to Yahweh, a warlike god of revenge!
Se tosiasia, että Israelin kansan historia on hyvin verinen ja sotaisa, ja että useiden ihmisten on vaikea ymmärtää, miten rakkauden Jumala tuottaisi niin veristä historiaa oman kansansa kautta, alkaa saada vähitellen järkevää selvitystä, kun Jahven ja EHJEH'n välinen ero kirkastuu. EHJEH, joka ON RAKKAUS, on aina pitänyt liittonsa Abrahamin kanssa. EHJEH valvoi Abrahamille antamansa lupauksen täyttämistä hänen jälkeläistensä paluusta omaan maahansa 400 orjuusvuoden jälkeen. Mutta Israelin kansa oli aivan yhtä heikko ellei suorastaan heikompi kuin esi-isänsä Abraham liiton toisena osapuolena. Ihmiset ovat aina olleet inhimillisiä! Mutta inhimillisyyden muovaamaa jumalakuvaa ei pitäisi koskaan nostaa Jumalan nimissä ihmisten palvottavaksi!
The fact that the history of the Israelis is very bloody and warlike and that many people can't understand how the loving God could cause such a bloody history through his chosen people becomes little by little easier to understand when the difference between Yahweh and EHYEH is getting brighter. EHYEH, who IS LOVE, has always kept the covenant he made with Abraham. EHYEH was keeping an eye on the fulfillment of the promises he had given about the return of Abraham's children after 400 years. But the Israelis were as weak or even weaker than Abraham to keep the covenant! People are always very weak and human! But the image of God formed by the human and weak people should be never lifted up to worship!
********************************************************
"SILLÄ NYT ME NÄEMME KUIN KUVASTIMESTA, ARVOITUKSEN TAVOIN, MUTTA SILLOIN KASVOISTA KASVOIHIN; NYT MINÄ TUNNEN VAJAVAISESTI, MUTTA SILLOIN MINÄ OLEN TUNTEVA TÄYDELLISESTI, NIINKUIN MINUT ITSENIKIN TÄYDELLISESTI TUNNETAAN" (1. KOR. 13: 12).
"FOR NOW WE SEE THROUGH A GLASS, DARKLY; BUT THEN FACE TO FACE: NOW I KNOW IN PART; BUT THEN SHALL I KNOW EVEN AS ALSO I AM KNOWN" (1. Cor. 13: 12).
*******************************************************
